Patikoija oli kävelemässä yksinään syvällä vuoristossa. Hän käveli vaarallista reittiä, joka kulki aivan syvän rotkon laidalla. Hänen tietämättään kallio oli kulunut, ja antoi yllättäen periksi hänen allaan. Viime hetkellä hän kuitenkin sai otteen kalliosta toisella kädellään, jääden roikkumaan tyhjyyden ylle yhden käden varaan.
Siinä hän heilui, allaan syvä rotko, ja vain heikko ote toisella kädellä esti häntä putoamasta. Yhdessä väläyksessä hän näki putoamisen jo mielessään. Hän näki itsensä putoamassa huimaa vauhtia ilman halki, ja iskeytyvän alla odottavaan kivikkoon. Pakokauhu valtasi hänet, ja hän saattoi jo tuntea otteensa lipeävän. En katso alas ollenkaan, hän päätti mielessään, järkeillen, että pudotuksen näkeminen saisi hänet vielä suurempaan paniikkiin.
Siinä riippuessaan hän yritti miettiä pelastumisen mahdollisuutta. Hän ei kyennyt heilauttamaan itseään ylös, eikä lähistöllä myöskään ollut muita ihmisiä. Hän yritti huutaa apua, mutta turhaan. Ääni vain kaikui vuoristossa, ja hän tunsi kätensä jo alkavan väsyä. Hän ei ollut koskaan ollut uskonnollinen ihminen, mutta sillä hetkellä hän löysi uskonnollisuuden uudelleen.
Hän rukoili hartaasti kaikkia jumalia apuun. Hän pyysi ja rukoili, ja teki kauppaa. Hän teki lupauksia ja vannoi pyhiä valoja. Hän lupasi lahjoittaa pois omaisuutensa, ja omistautua hengelliselle elämälle. Hän lupasi mitä vain, että pelastuisi. Mitään vastausta ei kuitenkaan kuulunut. Suuttuneena hän nyt vuorostaan kirosi taivaan ja kaikki tuntemansa jumaluudet. Hän kielsi kaikki uskonnot yhdellä kertaa, ja kadotti nopeasti uudelleen löydetyn, hartaan uskonnollisuutensa.
Sitten hän suri menetettyä elämää, ja kaikkia käyttämättömiä mahdollisuuksia. Miten toisin eläisinkään, hän suri mielessään. Hän muisteli ja ikävöi rakkaitaan, ja katui sitä, ettei voinut viettää viimeisiä hetkiä heidän kanssaan. Turhaan hän toivoi toisia tilaisuuksia. Lopulta hän ei enää ajatellut mitään, vaan keskittyi henkiin jäämiseen.
Mistään ei kuitenkaan ollut apua. Painovoima oli ehdoton ja armoton. Vääjäämättömästi hänen kätensä väsyivät. Ne lipsuivat, ja lopulta lipesivät. Hän putosi. Suoraan alas, huutaen…Ja töksähti suoraan alla olevalle kallioille. Hän oli koko ajan roikkunut kallion yläpuolella, vain puolen metrin korkeudella.